Tämän hetken blogien kuuma peruna tuntuu olevan japanilaisen leidin luoma järjestelymetodi, jonka ideologia perustuu ilon ympärille. Marie Kondo tituleeraa itseään järjestelyn ammattilaiseksi, joka opastaa kurssimuotoisesti ihmisiä säilyttämään kotinsa siisteinä. Hän on luonut kokemustensa perusteella kuulemma kaikkien kohdalla toimivan metodin, jonka lopputulemana ovat kaksi kirjaa. Perustajan itsensä nimestä johdettu konmari-metodin ajatuksena on täyttää koti ainoastaaan iloa tuottavilla asioilla ja esineillä luopuen samalla kaikesta iloa tuottamattomasta.
Ehkä suurin hälinä on jo kadonnut KonMarin ympäriltä, mutta aika ajoin eri sosiaalisen median feedeilleni putkahtelee mielipidekirjoituksia blogipostauksien muodossa. En tiedä onko vain sattumaa, mutta silmiini osuu pääasiassa kirjoituksia, jotka suhtautuvat hyvinkin kriittisesti tähän trendikkääseen metodiin.
Olen kasvanut sellaisen ajatusmaailman keskellä, jossa hieman rikkinäinen esine on kuitenkin edelleen asiansa ajava, mikäli se toimii edes joten kuten. Toisaalta olen myös hyvin esteettinen ihminen ja materialisti. Saan valtavasti iloa siitä, että kotini ja siellä olevat esineet ovat mielestäni kauniita. Vastaavasti "sinne päin, melkein -esineet" häiritsevät minua. Nämä kaksi seikkaa, kasvatukseni ja sisäinen ajatusmaailmani, ovat aikamoisessa ristiriidassa keskenään.
Konmari-metodi oli minulle ratkaisu tähän ristiriitaan ja keino sen ratkomiseen. Äitini sai joululahjaksi kyseisen kirjan (heh, keneltäköhän) ja ahmin sen kokonaisuudessaan kahden päivän sisään joululomalla. Olen jo pitkään hahmotellut unelmieni kotia ja unelmieni pukeutumistyyliä pääni sisällä, mutta en ole osannut toteuttaa sitä.
Kirjan innoittamana joululoman seuraava päivä meni puoliksi kännykkä kädessä ahkerasti Pinterestiä selaten. Tallensin valtavan määrän kuvia kahteen eri tauluun, jotka kantoivat nimiä "Ideoita kotiin" ja "Emma 2.0". Kummankin kuvakollaasin saavutettua mielestäni kohtuullisen määrän inspiraatiokuvia, aloitin analysointivaiheen. Mikä näissä kuvissa viehättää minua? Aloin bongailemaan elementtejä, jotka toistuivat kuvasta toiseen. Olen aikaisemminkin käyttänyt Pinterestiä ja tallentanut erilaisia kuvatauluja, mutta en ole analysoinut niitä sen kattavammin. Olen saattanut ihastua johonkin yksittäiseen sisustuselementtiin tai kenkäpariin. Loistava esimerkki on mustat kiiltonahkaiset brogue-jalkineet, joihin olin kehittänyt yli vuoden kestäneen pakkomielteen nähtyäni vastaavanlaiset kollegan jalassa. Löysin unelmieni herrainkengät tämän samaisen joululoman aikana ja klikkasin ne vauhdilla ostoskorin kautta kotimatkalle. Lopulta päästyäni sovittamaan kyseisiä kenkiä, aloin miettimään uusia Pinterest-taulujani. Ei löytynyt herrainkenkiä. Selasin kertaalleen hyvän tovin Pinterestiä, mutta ei, ei Emma 2.0 -tauluun sopinut herrainkengät. Niinpä kauniit broguet saivat lähteä paluumatkalle.
Seuraava steppi oli nykyisen vaatekaappini läpikäynti. Alku tuntui vaikealta, sillä olen äärimmäisen huono luopumaan tavaroista. "Tätähän voi vielä joskus tarvita! Tai tälle voi keksiä uusiokäyttötarkoituksia!" oli tuttu ajatus, joka tuntui kerta toisensa jälkeen nousevan mieleeni. Jossain vaiheessa operaatiota ymmärsin, että tämähän oli helpottavaa. Oli ihana ikään kuin suoda itselleen lupa luopua niistä vihreistä farkuista, joihin kyllä edelleen mahduin, mutta jotka eivät sitten millään istuneet enää nykyiseen tyyliini. Silloin Robinin nousuaikoina ne olivat ilahduttaneet senkin edestä, mutta nyt niiden oli aika jatkaa matkaa kirpputorille. Hämmästyin, kuinka vanhoja vaatekappaleita garderobiini olikaan kuulunut. Kyse ei ollut yhdestä tai edes kahdesta vaatteesta, joiden ikä lähenteli kolmasluokkalaista. Uskaltaisin väittää, etten ole ainoa, jonka tyyli on muuttunut siitä 15-kesäisestä naisenalusta.
Minulle konmari loi tien kohti unelmieni vaatekaappia. Sellaista, jota katsoessa nousee hymy korville. Sellaista, jonka jokaista kappaletta tekisi mieli silitellä ja vetäistä päälleen. Sama juttu ruoka-aineiden kanssa. Saatoin vihdoin jättää ne korppujauhot kauppaan, sillä en ikinä käytä niitä. Mutta kun niitä nyt vain kuului sisältyä jokaisen kodin kuivaruokarepertuaariin, kuten lapsuuden kodissakin. Pukeutumistyylini muuttuessa huomattavasti kohti klassisempaa, on myös ruokavalioni kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjan muutoksen.
Ei tämä kaikki toki ole konmarin ansiosta, mutta konmari herätti minut kyseenalaistamaan keinoja, joilla tähtään tavoitteisiini. Tästä jälleen inspiroituneena taidankin käydä tennistunnin jälkeen noutamassa muutamat eucalyptuksen oksat korvaamaan vaaleanpunaisen Ikean muovikukan. Se, mikä näytti hyvältä itsenäistymisen kynnyksellä ensimmäisen asunnon sisustuksessa, ei enää miellytä silmääni eikä sen edes tarvitse miellyttää. Aikansa kutakin.
Ehkä suurin hälinä on jo kadonnut KonMarin ympäriltä, mutta aika ajoin eri sosiaalisen median feedeilleni putkahtelee mielipidekirjoituksia blogipostauksien muodossa. En tiedä onko vain sattumaa, mutta silmiini osuu pääasiassa kirjoituksia, jotka suhtautuvat hyvinkin kriittisesti tähän trendikkääseen metodiin.
Olen kasvanut sellaisen ajatusmaailman keskellä, jossa hieman rikkinäinen esine on kuitenkin edelleen asiansa ajava, mikäli se toimii edes joten kuten. Toisaalta olen myös hyvin esteettinen ihminen ja materialisti. Saan valtavasti iloa siitä, että kotini ja siellä olevat esineet ovat mielestäni kauniita. Vastaavasti "sinne päin, melkein -esineet" häiritsevät minua. Nämä kaksi seikkaa, kasvatukseni ja sisäinen ajatusmaailmani, ovat aikamoisessa ristiriidassa keskenään.
Kirjan innoittamana joululoman seuraava päivä meni puoliksi kännykkä kädessä ahkerasti Pinterestiä selaten. Tallensin valtavan määrän kuvia kahteen eri tauluun, jotka kantoivat nimiä "Ideoita kotiin" ja "Emma 2.0". Kummankin kuvakollaasin saavutettua mielestäni kohtuullisen määrän inspiraatiokuvia, aloitin analysointivaiheen. Mikä näissä kuvissa viehättää minua? Aloin bongailemaan elementtejä, jotka toistuivat kuvasta toiseen. Olen aikaisemminkin käyttänyt Pinterestiä ja tallentanut erilaisia kuvatauluja, mutta en ole analysoinut niitä sen kattavammin. Olen saattanut ihastua johonkin yksittäiseen sisustuselementtiin tai kenkäpariin. Loistava esimerkki on mustat kiiltonahkaiset brogue-jalkineet, joihin olin kehittänyt yli vuoden kestäneen pakkomielteen nähtyäni vastaavanlaiset kollegan jalassa. Löysin unelmieni herrainkengät tämän samaisen joululoman aikana ja klikkasin ne vauhdilla ostoskorin kautta kotimatkalle. Lopulta päästyäni sovittamaan kyseisiä kenkiä, aloin miettimään uusia Pinterest-taulujani. Ei löytynyt herrainkenkiä. Selasin kertaalleen hyvän tovin Pinterestiä, mutta ei, ei Emma 2.0 -tauluun sopinut herrainkengät. Niinpä kauniit broguet saivat lähteä paluumatkalle.
Seuraava steppi oli nykyisen vaatekaappini läpikäynti. Alku tuntui vaikealta, sillä olen äärimmäisen huono luopumaan tavaroista. "Tätähän voi vielä joskus tarvita! Tai tälle voi keksiä uusiokäyttötarkoituksia!" oli tuttu ajatus, joka tuntui kerta toisensa jälkeen nousevan mieleeni. Jossain vaiheessa operaatiota ymmärsin, että tämähän oli helpottavaa. Oli ihana ikään kuin suoda itselleen lupa luopua niistä vihreistä farkuista, joihin kyllä edelleen mahduin, mutta jotka eivät sitten millään istuneet enää nykyiseen tyyliini. Silloin Robinin nousuaikoina ne olivat ilahduttaneet senkin edestä, mutta nyt niiden oli aika jatkaa matkaa kirpputorille. Hämmästyin, kuinka vanhoja vaatekappaleita garderobiini olikaan kuulunut. Kyse ei ollut yhdestä tai edes kahdesta vaatteesta, joiden ikä lähenteli kolmasluokkalaista. Uskaltaisin väittää, etten ole ainoa, jonka tyyli on muuttunut siitä 15-kesäisestä naisenalusta.
Minulle konmari loi tien kohti unelmieni vaatekaappia. Sellaista, jota katsoessa nousee hymy korville. Sellaista, jonka jokaista kappaletta tekisi mieli silitellä ja vetäistä päälleen. Sama juttu ruoka-aineiden kanssa. Saatoin vihdoin jättää ne korppujauhot kauppaan, sillä en ikinä käytä niitä. Mutta kun niitä nyt vain kuului sisältyä jokaisen kodin kuivaruokarepertuaariin, kuten lapsuuden kodissakin. Pukeutumistyylini muuttuessa huomattavasti kohti klassisempaa, on myös ruokavalioni kokenut viimeisen kymmenen vuoden aikana hurjan muutoksen.
Ei tämä kaikki toki ole konmarin ansiosta, mutta konmari herätti minut kyseenalaistamaan keinoja, joilla tähtään tavoitteisiini. Tästä jälleen inspiroituneena taidankin käydä tennistunnin jälkeen noutamassa muutamat eucalyptuksen oksat korvaamaan vaaleanpunaisen Ikean muovikukan. Se, mikä näytti hyvältä itsenäistymisen kynnyksellä ensimmäisen asunnon sisustuksessa, ei enää miellytä silmääni eikä sen edes tarvitse miellyttää. Aikansa kutakin.
***
The whole blog scene seems to be buzzing about the Japanese organizing method set up by Marie Kondo. The konmari method is about keeping the things sparking you joy and discarding the ones that do not.
Since I'm raised with the ideology that everything does its job if it still works, discarding any objects was surprisingly difficult. I love beautiful items and the so called "almost items" bother me.
For me the konmari method was a way to the closet of my dreams and the style of my dreams. I spent a half a day by pinteresting and by saving charming pictures to my Pinterest collections. This way I found the actual features charming me. Now I know what to buy and what not to buy even if it attracts me for a little while.
